1.9.2014

Kuivaa kanille hedelmiä ja vihanneksia

Kanille voi kuivata monenlaisia hedelmiä ja vihanneksia. Kuivaus olisi yksinkertaisempaa kuivurilla, tai edes kiertoilmauunilla. Minä kuivaisin uunilla ilman kiertoilmaa omenaa ja porkkanaa. Banaaniakin koitin, mutta pidin sitä liian lyhyen aikaa uunissa ja pilalle meni. Yritin loppukuivausta ilman uunia kuten omenalla ja porkkanallakin tein, vaikka banaanin pitäisi olla uunissa pidempään. Banaanin kuivaamiseen kasvikuovuri olisi kyllä hyvä.

Omenan kuivaaminen



Kotimaiset omenat olisivat parempia kuivata kuin ulkolaiset omenat. Ihan jo, koska ne ovat puhtaita torjunta-aineista ja pienempiä. Kotimaista omenaa ei tarvitse kuoria. Itselläni oli nyt kuivattavana ulkomainen omena, joten kuorin sen.

Omenasta poistetaan ensin kota omenaporalla. Sen jälkeen se siivutetaan veitsellä ohuihin siivuihin (noin puoli senttiä). 


Siivut levitetään leivinpaperin päälle. Leivinpaperi on uuniritilällä. Ilmeisesti peltikin kävisi, mutta itse käytän tässä ritilää. 

Laita tämän jälkeen omenat uuniin. Lämpö ei saisi olla 50 astetta kuumempi, etteivät omenat ala paistua. Mikäli kuivaat tavallisessa uunissa, jätä uuninluukku raolleen (joku kauha oven väliin). Uunissa omenoiden on oltava useampi tunti. Itse pidin neljä tuntia käännellen niitä välillä toisin päin, sen jälkeen jätin ne vielä huoneenlämpöön kuivumaan. 

Omenoita voi kuivata myös saunan lämmössä tai ihan huoneenlämmössä, mutta näitä en ole testannut. Huoneenlämmössä kuivatessa omemat ripustetaan naruun roikkumaan, näin niitä ei tarvitse käännellä. Kuivumiseen menee kahdesta kolmeen päivää.



Näistä tuli tosi hyvänmakuisia. Täytyy kuivata lisää, koska söin jo kaikki. Siis minä söin, kyllähän Pinjakin vähän söi ja tykkäsi, mutta nää oli vaan liian houkuttelevia ja hups. 

Porkkanan kuivaaminen


Porkkanan kuivaaminen ei sinällään ole kovin hyödyllistä kanin näkökulmasta. Porkkana säilyy kuitenkin tuoreena hyvin ja siitä on kanille paljon enemmän hyötyä tuoreena järsittävänä, kuin kuivana lastuna. Pienenä herkkuna kuivattua porkkanaa voi kuitenkin käyttää. 



Porkkanan voi raastaa karkeaksi raasteeksi, tai vetää kuorimaveitsellä ohuita siivuja pitkittäin. Itse kuivasin jälkimmäisellä taktiikalla. 

Siivut levitetään leivinpaperin päälle ja laitetaa uuniin. Lämpötila maksimissaan 50 astetta, ja uunin luukku raollaan, jos käytössä ei ole kiertoilmauunia. 


Ritilällä ennen uuniin menoa.
Porkkanalastut kuivuvat nopeammin kuin omenat. Pidin näitä yhtä kauan uunissa kuin omenoita (neljä tuntia), jonka jälkeen ne olivat vielä yön yli kuivumassa huoneen lämmössä. Aamulla oli aikalailla kuivaa tavaraa. Porkkana kutistuu tosi paljon kuivuessaan. 


Kuivaa porkkanaa.

Lopuksi vielä kuva, jossa porkkanat ja omenat on uunissa. Meillä ainakin uunissa 50 astetta oli pienin mahdollinen ja siksi vähän epäilin että mitenhän tuo lämpiää jos en väännä tehoja siihenkään. Suurimman osan aikaa uuni vähän pienemmällä kuin 50. Pari kertaa käänsin 50 asteeseen ja annoin uunin lämmittää itsensä siihen. Huomatkaa puukapusta luukun välissä. 



3 kommenttia:

  1. Hyviltä näytti ainakin nuo omenat! Nyt tekisi mieli kuivattua omenaa :p Pitää joskus itsekin kokeilla! (:

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa että tähän löytyi ohjeet valmiina. Ylimääräiset porkkanat meni just uuniin kuivumaan. Kani sai jo raasteen isoimmat palat syötäväksi. :D

    VastaaPoista