21.2.2015

Ystävänpäivän arvonta suoritettu!

Pinjalla oli vähän taukoa treeneistä, sekä esteiden että temppujen suhteen. Siihen ei ollut mitään erityistä syytä, jotenkin vain jäi vähemmälle. Tällä viikolla olemme kuitenkin aloittaneet uudelleen, sillä Pinja oli sitä mieltä, että treenaamaan piti päästä. Sitä paitsi Klaukkalan kisat lähenee, ja pitäähän niihinkin vähän treenata.

Temppuilussa ollaan treenattu naksuttimen kanssa sängylle hyppäystä käskystä, sekä pallonheittoa. Koska jäniksellä on seikkailijan luonne, olemme myös seikkailleet ympäri asuntoa. Pinja haluaakin nyt koko ajan, että makuuhuoneen oven portti olisi auki ja se pääsisi loikkimaan joka paikkaan. Mutta ainakin tällä hetkellä se on huvi, jossa sitä tarvitsee hieman vahtia. Yhdessä asiassa Pinjaa täytyy kehua näin julkisesti: ollaan treenattu luoksetuloa ihan perinteisellä "Pinja, tänne!" -komennolla (ja vihellyksellä). Jänis tulee joka puolelta asuntoa aina juoksulla luokseni kun kutsun. Oli miten jännät seikkailut juuri kesken.

Näinpä meille onkin kehittynyt uusi leikki: minä juoksen ulko-ovelle ja kanille huikkaan kutsun. Pinja juoksee sinne ja saa pienen palkinnon (tyyliin genen tai puraisun porkkanasta). Sitten juoksen asunnon toiselle puolelle ja kutsun taas. Jänis pinkoo luokse innosta pomppien.

Viikko sitten vietettiin ystävänpäivää ja Pupunpajassa alkoi Ystävänpäivän arvonta. Osallistujia tulikin ihan mukavasti. Tänään me Pinjan kanssa arvoimme voittajan. Voittaja on nimimerkki:
Kanien elämää
Onnea!

Voittaja on saanut tänään sähköpostia ja palkinto postitetaan heti kunhan saan osoitetiedot. 


Ensi viikonloppuna on tosiaan Klaukkalan näyttelyt ja kisat. Pinja osallistuu sekä näyttelyyn että hyppyyn. Siitä on kyllä tosi monta vuotta, kun viimeksi oma kanini oli yhtä aikaa kummissakin kisoissa. Näyttelyihin valmistautuminen aloitettiin jo, leikkaamalla kynnet. Toki leikkaan ne vielä lähempänä uudestaan, mutta sitten ei tarvitse kuin viimeistellä. 




Kuvat ovat kertomistani hyppytreeneistä. Laitoin tuon toisen esteen eteisen käytävän kulmaan, että saataisiin vähän treeniä mutkaradasta. Ajattelin nimittäin koittaa Klaukkalassa Pinjan kanssa helpon suoran lisäksi helppoa mutkaa. Pinjahan ei ole tämän mutkempaa hypännyt, sillä kahdella esteellä teet vain yhden mutkan. Mutta eiköhän me kääntyä osata, jos osataan edetä. Viime kisoissa ainakin Pinjan ongelma oli verkkainen vauhti esteiden välillä.

2 kommenttia: