5.6.2015

Jäniksen terveiset

Olin kuutisen päivää reissussa. Pakatessani tavaroita Pinja ilmoitti, että hän jää ainakin kotiin. Paineli häkkiinsä ja mökkiinsä ja istui siellä. Silittää en saanut edes hyvästiksi, koska jänis oletti, että pakkaan silloin hänetkin kuljetuslootaan. Enpäs pakannut, vaan jätin jäniksen miehen iloksi kotiin. 

Eilen illalla kotiuduin reissusta. Hyvin oli mies Pinjan kanssa pärjännyt, ja Pinja miehen. Piitu oli syönyt (lue: kerjännyt) herkkupussinsa tyhjäksi. Herkkuja pitäisi kuulema ostaa lisää, ettei jänis ihan villiinny. Kerjäläisprinsessa on ollut siis vauhdissa :D 

Pinja kertoi jänismäiseen tapaansa myös minulle, kuinka oli ikävöinytkään. Innolla riensi vastaan kun huhuilin sitä heti kotiin tultuani. Riemu oli rajaton, ja kun istahdin sängylle niin jänis oli heti vieressä istumassa. Juuri kun aioin silittää, niin Pinja vilahtikin selkäni taakse ja nappasi taltoilla kylkeen, niin että tuntui. Siinäpä jänön tapa sanoa, että:



Kiitos muuten kaikille, jotka ovat jo osallistuneet arvontaan ja antaneet toiveita valjaiden ja hihnojen värien suhteen. Tänään lähti taas yksi tilaus tarvikkeista etiäpäin. Viikonloppuna tilailen todennäköisesti vielä koristenauhoja lisää. Yksi erä uusia tarvikkeita on jo kotiutunut. Tilailen monesta eri paikkaa, valikoimat on toisaalta rajalliset, mutta toisaalta värien suhteen laajat. Siksipä onkin niin kiva, kun kerrotte toiveitanne ja tiedän mistä te innostuisitte :)

Arvontaan ehtii osallistua vielä, joten jos et ole mukana niin riennäpä sinne. Uudet kuosit ja paranneltu tilaussivu julkaistaan muuten ensi viikon aikana, ja samalla tilauksia saa alkaa taas tekemään. 

5 kommenttia:

  1. Oikeesti pinja on niiin ihana!! Ja osaat kertoa jotenkin tuon kanin asian niin veikeällä tavalla kuten just toi kerjäläisprinsessa tai sun kuntovalmentaja ja sitten tässä postauksessakin sai ihananpositiivisen mielikuvan kanista!!!!<33

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä, sillä Pinjakin on hauska. Höpsöilee kaikenlaista ja laittaa minut nauramaan, yks parhaista puolista kanin omistamisessa :D

      Poista
  3. Niin mutta et uskokkaan kuinka paljon riemua tuotti lukea tuo Tervetuloa, sinua onkin jo kaivattu tuliaiset heti tänne tai puren oikeasti. T: höpsö jänis:-)?<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista, kiva kuulla että tykkäät tavastani kirjoittaa. Eikä Pinjasta välittynyt äksyä kuvaa, vaan postiviinen. Ei se nimittäin ole yhtään ilkeä, hitusen jänismäinen tai hertsumainen kyllä, mutta niinhän sen kuuluukin olla kun semmonen on :D

      Poista